Avokadon kypsyttäminen on yleisesti ottaen kypsää puuhaa, johon joutuu Suomessa kauppojen varastonhallinnan optimoinnin takia. Jotkut kaupat (ja toimittajat) ovat huomanneet, että on olemassa asiakkaita, jotka ilahtuvat ja myös keräävät ostoskoriinsa kaiken elämää helpottavan tarjonnan.

Riemullani ei ollut rajoja, kun lähikauppaan ilmestyivät nämä :

"Valmiita syötäväksi" - avokadoja ja mangoja. Monta pakettia on eksynyt meidän perheemme ruokakärryyn ja nyt voinkin siis kokemuksesta sanoa, että paketti sisältää, mitä etiketti lupaa. Sopivasti kypsyneen hedelmän, jonka voi käyttää heti. Hatunnosto kaupalle, joka osaa varastonhallinnan ja uskaltaa palvella asiakkaita !

Hyvästi banaanit ja omenat pussissa avokadojen seurana, meille ostetaan näitä. En nyt huomannut hintaa verrata, mutta uskoisin, että kalliimpi hinta korvautuu sillä, ettei avokadoja mene hukkaan. Meillä ainakin osa kypsytetyistä ei koskaan päädy syöntikelpoiseksi vaan muuttuu puumaiseksi kuiduksi... kikoista huolimatta.

Tässä seuraavassa reseptissä ei nyt ole mangoa, mutta avokadoa sitäkin enemmän. Mangoa tosin on todistettavasti meillä käytetty esim. tässä.

Greipin ja avokadon yhdistelmä on yksi parhaimpia ja kun siihen lisää vielä chilimarinoidut tiikerikatkaravut niin lopputuloksena on mahtava makuelämys. Neutraalia taustaa saadaan lehtisalaatista ja kurkusta. Kastikkeeksi sinappi/hunaja - jugurttia.

Greippi kannattaa lohkoa pelkäksi hedelmälihaksi. Tekniikka on yllättävän helppo näin maallikollekin.Tein kaiketi kolmatta kertaa elämässäni ja ihan kauniita lohkoja sain aikaiseksi.

1) leikkaan greipin kannoista ympyränmalliset kuoripalat pois

2) aseta greippi leikkuulaudalle pystyasentoon ja "veistä" veitsellä kuori pois niin, että kaikki valkoinenkin osa lähtee. Hiukan minulla tuppasi lähtemään hedelmälihaakin, mutta pitää seuraavalla kerralla olla tarkempana.

3) ota greippi käteen. Paina veitsen terällä ensimmäisen lohkon oikea reuna irti kalvosta ja koukkaa alakautta toinenkin puoli irti. Kädessäsi (veitsen päällä) on kaunis lohko ilman kalvoja.

Pitänee joskus yrittää kuvata vaiheita, kun tämä sanallinen selittäminen on vaikeaa. Olin vaan tällä kertaa yksin keittiössä ja tämä on sen verran mehukasta hommaa, ettei samaan aikaan oikein viitsi kameraa tuhria sormenjäljillä...

Pitkään aikaan en taas ole muffinsseja tehnytkään, mutta kun työprojekti sai tänään virallisesti "onnistuneen" leiman eli saatiin tuotettua se, mitä pitikin, niin pitäähän sitä vähän juhlistaa kotonakin.

Tällä ohjeella olen onnistunut ihan joka kerta ja herkullinen kahvin ja kaakaon sekoitus tuntuu kelpaavan kaikille. Eikä muuten kestä tekeminenkään kauan, jaksoin pyöräyttää pitkän työpäivän päätteeksi :-)

Päälle laitoin tällä kertaa kermavaahtoa ja suklaisia suolapähkinöitä...

Samalla löytyi sitten uskomattoman hyvä muffinssivuokakin - ei liian kova, mutta tarpeeksi tukeva, ettei rasva tule läpi ja näyttää kauniilta. Näitä pitääkin hankkia lisää varastoon !

Tästä kuvasta näkynee tuo ihanan pehmeä rakenne...

Anopin jäljiltä löytyi alkuviikosta jääkaapin kätköistä loimulohta. Kun teki enemmänkin mieli kuumaa keittoa pakkaspäivän iltaan niin tehtiin satsi, melkein Keitot kirjan ohjetta seuraten. Vähän oikaistiin. Reseptissä ohjeistettiin tekemään salsaa ja patonkiviipaleita lisäsattumiksi, mutta meille riitti tällä kertaa tuo loimulohi.

6 rkl oliiviöljyä

1 sipuli silputtuna

1 purjo silputtuna

1 sellerinvarsi silputtuna

1 fenkoli silputtuna

1 punainen paprika silputtuna

2 valkosipulinkynttä silputtuna

2 appelsiinin raastettu kuori ja mehu

1 laakerinlehti

400g tölkki tomaattimurskaa

1,2 l kalalientä (tässä me oikaisimme ja lorauttelimme sekaan reilusti kalafondia)

cayennepippuria ripaus

2 dl ruokakermaa

suolaa ja mustapippuria

Kuumenna öljy padassa ja lisää siihen kaikki kasvikset kuullottumaan n20 minuutiksi. Lisää appelsiinin kuori jamehu, laakerinlehti ja tomaatit. Peitä ja hauduta 4-5 min välillä hämmentäen. Lisää fondi ja vettä sekä cayenne. Peitä pata ja hauduta 30min.

Tässä vaiheessa olisi pitänyt lisätä raakaa lohta, mutta me siirryimme suoraan seuraavaan vaiheeseen eli soseutimme hiukan jäähtyneen keiton sauvasekoittimella. Kokeilin myös ohjeen mukaista siivilöintiä, mutta minulle tuli kyllä sellainen olo, että meni turhan paljon hukkaan... mutta sehän on vain pihi minäni.

Hämmennä kerma lopuksia sekaa ja mausta suolalla ja pippurilla.

Lopuksi lisäsimme loimulohta sattumiksi ja vielä keiton päälle lautasella.

Hyvää oli, vaikka tuon fondin kanssa maistui oikeasti kalalle vasta kun syötiin loppuja seuraavana päivänä.

Tuossa jokin aika sitten kehuskelin oppineeni marengin salat ja ajattelinkin, että tästä se alkaa  - aina takataskussa helppo ja herkullinen jälkiruoka. Ei olisi kannattanut kehuskella.

Tässä männä viikolla mies oli luvannut kokata työtiimilleen ja kyseli, että saisiko vaimo nyt sitten aikaiseksi niin kuuluisia marenkejaan. Minähän tietysti lupasin ja aloin tekemään. Onneksi olin kaukaa viisas ja aloitin ajoissa.

Ensimmäisen satsin tein sillä kuumennettavalla reseptillä, jolla uutena vuotena herkuteltiin. No, siinä miehen kanssa juteltaessa sitten onnistuin polttamaan valkuaiset ja sokerin pohjaan. Selkeästi oma vika, joten ei kun uusi erä työn alle.

Toisen kerran kaikki näytti menevän ok, mutta... uunissa marengit lähinnä ruskistuivat ja lätsähtivät. Syytin väsymystä ja painelin pehkuihin.

Kolmas kertaa toden sanoo, eikös vain ? Vaihdoin reseptiä ja tein ilman kuumennusta. Taas näytti lupaavalta, mutta, mutta... uunista ilmestyivät enemmän tai vähemmän lätsähtäneet ja taas kerran ruskean pinnan saaneet marengit. "Varmastikin huono erä munia", mutisin. Munat kun olivat samasta kennosta kuin edellisessä erässä.

Itsetunto ei antanut periksi luovuttaa, joten uudet munat ja uusi erä yleiskoneeseen. Ja kas, upean näköinen marenkimassa oli kulhossa huolellisen vatkauksen jälkeen. Uunista tulivat ulos näistä eristä parhaimmat, mutta silti tarjoilukelvottomat marengit. Alapelti lätsähti ja sisus jäi ihan liian pehmeäksi.

Siinä kohtaa luovutin. Mies osti marenkinsa kaupasta. Minä jäin kotiin keräämään ylpeyteni palasia kokoon.

Missä ihmeessä voi olla vika ? Mahdollisista syistä päädyin tietysti siihen kaikkein lohdullisimpaan - kiireisen työprojektin paineiden alla stressaantuneesta ihmisestä lähtee negatiivista energiaa, joka lätsäyttää marengit ja muutenkin saa ne epäonnistumaan.

Näinhän se on, eikös vaan ?

Ja mitä tekee stressaantunut nainen, kun keittiöstä löytyy 20 munan edestä marenkeja, joita ei kehtaa vieraille näyttää ? No, syö ne tietysti...

Jugurttia, marenkipaloja, lemon curdia ja mustia viinimarjoja. Nam!

Asiaa miettiville vielä tiedoksi : miehen päivällinen meni ihan nappiin - empenadas piirakat maistuivat, risotto oli ihanan kermaista ja appelsiinikana herätti ihastusta. Juustojen ja viinin yhdistelmä oli onnistunut ja kaupan marengit kermavaahdon ja kiivipalojen kera... no, menivät kaupaksi :-)

Tämä ei näytä kummoiseltakaan, eikä pääaineksissakaan ole mitään erikoista, mutta voi mitä herkkua.

Salaisuus löytyy uudelleen lämmittämisestä ja tietenkin mausteista... Sekaan nimittäin laitetaan japanilaista mirin - kastiketta. Mirin on sellaista  japanilaista keittiöviiniä, Saken serkkua, joka on tarkoitettu puhtaasti ruoanlaittoon. Vähän sellaista happaman ja imelän sekoitusta ja toi kyllä lihapataan ihan uutta syvyyttä ja sävyä. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu !

Ei ollut siis ihan turha ostos tuo Marie Clairen keittokirja - resepti on nimittäin sieltä poimittu.

2 rkl öljyä

300g naudan pihviä suikaleina (meillä oli entrecôtéta)

2 sipulia ohuesti siivutettuna

1 tl tuoretta raastettua inkivääriä

1 iso porkkana kuorittuna ja palasina

500g perunoita kuorittuina ja palasina

60ml soijakastiketta

55 g ruskeaa sokeria

2 rkl mirin-kastiketta

4dl vettä

Ruskista lihapalat  öljyssä ja nosta lautaselle odottamaan. Lisää sipuli ja inkivääri pataan ja anna sipulin pehmetä öljyssä. Lisää porkkana, peurna, liha, soijakastike, sokeri, mirin ja 4dl vettä. Kuumenna kieuvaksi ja kuori vaahto.

Anna poreilla noin 30min, kunnes perunat ovat kypsiä.

Kaikkein parasta oli uudelleen lämmitettynä, kuten pataruoilla on yleensäkin tapana.

Ehei, en minä ole vaihtanut blogin aihetta. Keitoksista ja tällä kertaa tarkemmin keittokirjoista tässä edelleenkin on kyse. Kunhan vaan tulin hankkineeksi kirjan, joka vie Venetsiaan haaveilemaan ja jonka hankkimisesta olen tyytyväinen, vaikken koskaan kokeilisi yhtään reseptiä. Tosin siitä löytyy useampiakin sormenpäitä ja keittokauhaa kutkuttavia.

Siis, Tessa Kiros : Venezia - Food & Dreams. Tämä on malliesimerkki "coffee table" kirjasta parhaimmillaan - kaunis, tunnelmallinen ja toteuttaa taikaansa myös pienemmissä annoksissa.

Mitäpä siitä muuta - taidanpa palata hämyisten kanaalien, mystisen karnevaalitunnelman ja italialaisten herkkureseptien pariin.

Ehtisiköhän sitä jossain välissä Venetsiaan viikonloppumatkalle.... ?

SItruunapiirakan ohjeen myötä, tuli ostettua sokerilämpömittari. EI mikään ihan halpa (yli 40 euroa), mutta kaipa tälle löytyy myöhemminkin käyttöä. Ainakin muistan aina välillä jättäneeni reseptin kokeilematta, kun siinä on liikaa korostettu lämpötilojen merkitystä.

Sitruunapiirakka on ikuinen kestosuosikki. Ohjeita on tullut kokeiltua monenlaisia ja nyt viimeksi testasin Elle à table - lehdestä Christophe Felderin reseptin. Ei paha.

Aika lailla muistutti jo vuosikausia lempireseptinäni ollutta, mutta tässä ei käytetä ollenkaan tuota monelle murheita aiheuttanutta Maizenaa. Enemmänkin täyte on suoraan lemon curdin reseptistä. Marenki tosin oli vähän työläämpää ja ohjeessa käskettin käyttämään myös sokerilämpömittara, jonka tietysti kuuliaisesti ostinkin. Tosin sitä taidan käyttää joskus myöhemmin myös suklaan kanssa työskennellessä.

Tätä täytettä ei siis kypsennetä lainkaan uunissa ja mielestäni tällä tavalla saa huomattavasti vahvempaa sitruunan makua. Hiukan miedompaa kaipaavat kurkistakoot tähän uunissa kypsennettyyn versioon, joka on parhaimmillaan raikkaiden marjojen kera. 

Ja sitten siihen itse reseptiin. Ohjessa käytettiin pääasiassa grammamittoja, mutta kun keittiöstämme ei kunnon vaakaa löydy edellisen "luovuttua sielustaan"  eli lakattua toimimasta ("Rendre l'âme"- käännös ranskasta, kuten koko reseptikin)  niin tässä sinne päin pääasiassa desilitroina, kuten minä tein. Ja hyvää tuli.

Pohja :

n. 3 dl vehnäjauhoja

1/3 dl mantelijauhetta

120g pehmennettyä voita

1 muna

1 dl tomusokeria

1tl vaniljauutetta

ripaus suolaa

Täyte :

2 sitruunan mehu ja kuori

2 kokonaista munaa ja 3 keltuaista

1 dl sokeria

70g voita kuutioituna

Italialainen marenki :

5 valkuaista (tosin tulin siihen tulokseen, että nuo kolme jäljelle jäänyttä olisivat riittäneet aivan mainiosti)

2 dl sokeria

runsas 1/2 dl vettä

1 limen kuori

sokeria ja tomusokeria

Hiero  pehmeä voi, vanilja, sokeri, muna,mantelijauhe ja ripaus suolaa taikinaksi. Vaivaa pieni hetki ja laita jääkaappiin n.15 minuutiksi.

Valmista täyte. Sekoita sokeri, munat, keltuaiset, sitruunan kuori ja mehu kattilaan. Lämmitä pienellä lämmöllä koko ajan sekoittaen kunnes seos sakenee. Heti ensimmäisen kuplan jälkeen, lisää kaikki voi kerralla poissa levyltä ja sekoita voimakkaasti. Jätä odottamaan.

Lämmitä uuni 170 asteeseen. Kauli taikina 0,5 mm paksuiseksi levyksi ja levitä piirakkavuokaan. Huomasin, että mikäli taikina rikkoutuu liian helposti, niin sen saa paremmin kestämään kaulimista ja siirtelyä lisäämällä jauhoja ja vaivaamalla hetken aikaa (ei liian kauan, että pysyy pohja mureana). Pistele pohja ja laita uuniin 25min.

Jäähdytä pohja haaleaksi ja levitä sitruunakreemi päälle. Lämmitä uuni 220 asteeseen.

Laita melkein kaikki sokeri ja vesi kattilaan ja lämmitä keskilämmöllä. Heti kun sokerilämpömittari näyttää 110 astetta, aloita vatkaamaan valkuaisia ja loppua sokeria. Kun mittari näyttää 117-118 astetta, kaada seos valkuaisten joukkoon vatkaten koko ajan voimakkaasti. Vatkaa vielä n.5min voimakkaasti, kunnes marenki on kiinteää ja kiiltävää. (Koneella näin - käsin kestää huomattavasti kauemmin - en suosittele). Sekoita marengin joukkoon raastettu limen kuori.

Levitä marenki piirakan päälle, ripottele päälle sokereita ja laita uuniin 3-4 minuutiksi. Anna jäähtyä haaleaksi ennen tarjoilua.

Minä en näköjään pääse alennusmyynneistä ikinä ulos ilman kirjoja. Lisäksi olen tartuttanut saman manian mieheen, joten nyt meitä penkoo alepinoja kaksi.

Tällä kertaa Akateemisesta puoleen hintaan

Seuraavaksi pitänee taas siirtyä huonekalukauppaan kirjahyllyostoksille...

Liian sitruunaista sanoi mies, mutta minulla on menossa niin epätoivoinen sitruunakausi, että maistui hyvältä :-) Kakussa on mukana myös päärynää palasina sokeriliemessä haudutettuna, mutta se ei kyllä pahemmin maistunut. Olisi pitänyt pistää enemmän ja juustoseokseen sekaan.

Kokelin myös ensimmäistä kertaa tehdä reunusta valkosuklaalla. Ihan kätevät tekniikka, kun pistää suklaan kontaktimuovin päälle ja sitten kakun ympäri. Taisin vaan laittaa hiukan liian nopeasti ja vähän pääsi valumaan. Pitäisi odottaa siihen saakka, että on jo jähmetynyt, muttei vielä kovaa.

Joka tapauksessa, ihan onnistunut kokeilu lauantai-illan jälkiruoaksi.

Ai niin, pohjaan käytettiin jäljellä olevia joulupipareita jä päällisessä on liivatteella hyydytettyä päärynän sokerilientä ja hiukan elintarvikeväriä.

 Edit : maisteltiin seuraavana aamuna uudelleen ja kyllä se niin on, että juustokakut ovat kärsivällisen ja etukäteen suunnittelevan leipojan heiniä. Maut olivat tasaantuneet ja kakku oli paljon parempaa. Edes isäntä ei irvistellyt.