Huh, onneksi tätä ei tarvitse tehdä kuin kerran vuodessa. Hattua täytyy nostaa Mansikkamäen Ebelle ja muille upeita pipariteoksia tehtaileville. Minä en vaan kyllä jaksaisi.

Viimeksi taisinkin mainita, ettei olla arkkitehteja. Ensimmäistä kertaa piparitalon muotit nähtyäni meinasin manata sitä, ettei olla insinöörejäkään, mutta kyllä se siitä sitten vähitellen aukeni ja oli itse asiassa tosi looginen rakennelma.

Vaikeinta oli tänäkin vuonna liimata palat yhteen pikeerillä. Miten minä onnistunkin aina saamaan pikeerin niin kovaksi, että pursotinpussia saa puristaa sormenpäät valkoisina.

Pojat saivat valita, minne laitetaan porot ja kuuset ja tiputtelivat lumihiutaleita katolle, mutta muuten meni kyllä taas ihan vanhempien tuhtaamiseksi.

Ja toiselta puolelta. EI uskalla siirtää yhtään mihinkään ennen kuin pikeeri on kuivunut, joten takana näkyvät nyt siten keittiön ulosvientiä odottavat lehtiroskiksetkin, mutta pistetään hienompi kuva kun saan siirretyä olohuoneen puolelle.

Ihan tyytyväinen olen lopputulokseen, kun vielä saadaan olohuoneeseen hajottamatta...