Treenasimme ystäväni kanssa sunnuntaipäivän ratoksi nallekakun tekoa. Ensi sunnuntaina olisi pienen tytön 1-vuotissynttärit ja kun meistä ei kumpikaan ole hurjan kokenut kakkuleipuri niin kokeilimme tänään, miten kannattaisi tehdä.

Emme pursottaneet reunoja kokonaan, kun kakun piti mahtua kuljetuslaatikkoon tytön isälle näytille viemistä varten. (Toivottavasti malli kelpaa sillä ei enää ehditä toista harjoittelemaan ;-)

Totesimme myös, että pursotuksesta tulee ainakin meillä kauniimpi värjätyllä kermavaahdolla (kuten eilisissä muffinsseissa) kuin voikreemillä. Isolla tyllalla se oli jotenkin helpompi saada kauniisti tai sitten johtui vaan tyllan muodosta. Hyvä sekoitus tuntui olevan
2dl Flora Vispiä
1 rkl vaniljakreemijauhetta
puoli pakettia (150g) mansikkatomusokeria ja ruskeaa tietysti kaakaotomusokerista

No, tässä nyt kuitenkin harjoituskakku, joka on melkein valmis. Ensi sunnuntaina on sitten kiva nähdä, millainen tuli lopullisesta versiosta. Meidät kun on poikien kanssa myös kutsuttu juhlimaan :-) Hienosti onnistuivat tässäkin pursotukset, vasinkin kun ottaa huomioon, ettei ystäväni ole aikaisemmin pursottanut !

IMG_0357.jpg

Oli muuten tosi hauskaa tehdä kaverin kanssa. Suosittelen ! Saa nähdä tartutinko tämän villityksen eteenpäin - toivottavasti ainakin sen verran, että saan toistekin leipomiskaverin.