Meillä on viime aikoina syöty kalaa vähän enemmänkin. Kummasti tuntuu aina kaikki tulevan sellaisina aaltoina. Nyt tosin tuntuu, että pian onkin sitten jo pihvikauden vuoro.

Nämä ovat silti hyviä (Delicious -lehdestä)  - tosin tuntuu jotenkin hassulta syödä, kun ovat kuitenkin jotenkin hötöisiä ja pehmeitä sisältä. Jotenkin odottaisi kiinteämpää koostumusta, mutta kun reseptiin ei laiteta munia tai muutakaan sitovaa ainetta niin eihän sitä synny.

2050701.jpg

Kuutioi 1 bataatti ja 2 perunaa. Laita pannulle ja peitä kylmällä vedellä. Lisää suolaa ja kuumenna. Anna poreilla 15min tai kunnes kuutiot ovat pehmeitä. Valuta, muussaa ja laita sivuun jäähtymään.

Laita vaaleaa kalaa pannulle ja peitä kylmällä vedellä. Kuumenna kiehuvaksi, laita sitten levy pois päältä ja jätä pannule 6-8 minuutiksi kypsymään. Valuta ja hienonna. Sekoita perunaan ja bataattiin.

Lisää joukkoon 1 punainen chili hienonnettuna sekä korianteria (meillä tosin laitettiin persiljaa ja sitruunamehua).  Lisää suolaa ja pippuria makusi mukaan.
Muotoile pihveiksi.

Kieritä jauhoissa tai polentassa lautasella. Kuumenna öljyä pannulla ja paista pihvejä 4-5 min kummaltakin puolelta kunnes ne ovat kullanruskeita ja kokonaan kuumia.

Tarjoile salaatin kera.