Tänä kesänä on helle hellinyt. Meillä se tarkoittaa sitä, että pääasiassa syödään erilaisia salaatteja muunnelmineen.

Tämä salaatti on ihanan virkistävä siinä olevan mintun ansiosta, mutta kuitenkin tarpeeksi ruokaisa pitämään nälän loitolla. Herkullisen kokonaisuuden salaisuus löytyy vahvasta kastikkeesta yhdistettynä minttuun ja persiljaan. Maalaisleipä tai yleensä sekaleipä ovat tähän parhaita. Siemenet vaan lisäävät makuja. Alla olevassa saatissa oli seesamimaalaisleipää ja hyvin maistui.

Salaatti sopii hyvin grillatun lihan seuraksi. Ihan minkä vain lihan :-)

Pidättehän huolen siitä, että salaatti on ennemminkin lämmin (leipäpaloista) kuin jääkaappikylmä. Maut ovat herkulisempia. Muutenkin olen tullut siihen lopputulokseen, että Suomessa pelätään pöpöjä vähän liikaa ja tapetaan makuja jääkaapilla. Toki täytyy pitää huoli siitä, ettei ruokaa seisota pilaantumiseen saakka, mutta varsinkin kasvikset ja hedelmät menettävät paljon maustaan kylmässä. Niin, ja tomaattejahan ei saa jääkaappiin laittaa ollenkaan...

 

Tähän salaattiin on hyvä käyttää jo vähän kuivahtaneet leivänpalat. Kannattaa paahtaa siivuja hetki uunissa pellillä, hieroa pintaan valkosipulia ja leikata suupaloiksi.  Leikkaa 1 (pieni) punasipuli pieniksi kuutioiksi tai suikaleiksi. Pilko 5 kypsää tomaattia kuutioiksi sekä tee sama määrä kuutioita tuoreesta kurkusta. Silppua iso kourallinen minttua ja kaksi kourallista persiljaa. Pidäthän huolen, että kaikki kasvikset ovat huoneenlämpöisiä.

Aloita salaatin kokoaminen kastikkeesta. Ripottele sipuli salaattikulhon pohjalle ja hiero valkosipulinkynnellä kulhon sisäpinta. Lisää kulhoon 1 rkl Dijonin sinappia, 2 rkl punaviinietikkaa ja noin 4 rkl oliiviöljyä. Sekoita kastikkeeksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Maista. Kastikkeen pitää olla hiukan liian väkevältä maistuvaa. Jos haluat vahvempaa niin lisää sinappia ja etikkaa, jos taas miedompaa niin lisää vielä hitunen öljyä.

Sekoita leipäpalat kulhossa kastikkeeseen. Lisää tomaatit ja kurkut ja viimeiseksi minttu ja persilja. Anna maustua vähintään puoli tuntia huoneenlämmössä, mielellään vähän kauemminkin. Lisää suolaa ja pippuria oman makusi mukaan, jos siltä tuntuu.