Koskaan ei kai voi liikaa ylistää kotitekoisen leivän ihanuutta - eikä sen tekemisen helppoutta...

Toki on reseptejä, joita pitää vaivata ja kääntää ja joissa saa olkaapäänsä kipeäksi, mutta sitten on niitä toisenlaisia. Yksi parhaista löydöistäni leivänteon suhteen on ollut, kun jostain bongasin ajatuksen yön yli nostatuksesta. Toki aamulla pitää ottaa taikina aikaisin pois jääkaapista, jos aikoo sitä aikaisella aamupalalla nauttia, mutta viikonloppuja varten tämä on ihan ehdotonta !

Resepti on vanha tuttu, jo kauan sitten Glorian ruoka ja viini - lehdestä bongattu. Jauhoja olen matkan varrella vaihdellut ja aina on tullut hyvää. Niin tälläkin kertaa. Tämän hetken siemensuosikkina on valmiis salaattisiemensekoitus. Tuo mahtavaa makua leipään.

Teen siis leivän juuren edellisenä päivänä ja sekoitan taikinan jääkaappiin yöksi. Aamulla sitten annan vähän aikaa lämmitä kulhossa (aika vaihtelee vartista tuntiin - yleensä kait noin puoli tuntia), leivon leiväksi ja nostatan peitettynä pellillä tunnin verran. Sitten vaan uuniin 30 minuutiksi ja herkuttelemaan.

Suosittelen kokeilemaan !