Uuden Chinese Food Made Easy -kirjan sivulta löytyi ensimmäinen resepti kokeiltavaksi periaatteella "mihin niistä löytyi suurin osa aineista jo valmiina kaapista". Tähän ei pitänyt ostaa kuin vähän sipulia (kevätsipuli oli kaupasta loppu, joten pieni purjo ajoi saman asian) ja kesäkurpitsaa.

Vähän liioiteltiin nuudeleiden määrän kanssa - ei ollut kastiketta ihan tarpeeksi, mutta tosi hyvää oli.

IMG_1390.jpg

Kahdelle (suora käännös kirjasta) :

150g nuudeleita (yellow shi wheat sanoi kirjassa, mutta meille maistuivat kyllä ihan riisinuudelitkin tällä kertaa)
maapähkinäöljyä
250g kanafilettä
1 kesäkurpitsa (minä tosin laitoin vain puolikkaan, kun oli niin iso...)
1/2 punainen paprika ilman siemeniä ja siivuina
2 rkl soijaa
kevätsipulia pitkittäin leikattuna (meiltä meni tuo pitkittäin ihan ohi ja vedettin pieni purjo vaan renkaiksi- enpä tuon usko makuun vaikuttaneen)

kastikkeeseen :
4 valkosipulin kynttä
2,5 cm pala tuoretta inkivääriä (tai purkista kuten meillä)
1 punainen mieto chili, ilman siemeniä ja palasteltuna
1/2 punainen paprika, ilman sismeniä ja hienonnettuna
2 tomaattia paloina
5 rkl vettä
1 tl ruskeaa sokeria

- Laita kaikki kastikkeen ainekset tehosekoittimeen ja anna surrata.

Keitä nuudelit paketin ohjeen mukaan. Valuta, huuhdo kylmän juoksevan veden alla ja valuta taas. Sekoita sekaan hiukan maapähkinäöljyä.

Kuumenna wok ja lisää 1 rkl maapähkinäöljyä. Laita kanapalat pannuun ja paista 2-4 min kunnes ruskistuvat (meillä meni hiukan kauemmin - johtuen todennäköisesti siitä, että todellista wokkilämpöä on lähes mahdotonta saada sähköhellalla - kaasuhella olisi ihana...).
Lisää kesäkurpitsa ja paprika ja paista minuutin verran lisää. Lisää kastike ja kiehauta.

Lisää joukkoon nuudelit j asekoita hyvin. Mausta soijalla ja koristele kevätsipulinpaloilla ja tarjoa heti.